Toisenlainen talvitarina
- Häjy-Mietaa tuloo!
Pian jo näkyikin, kuinka pohojalaanen maisema lumesta pöllysi.
Ei siis ollut puimakone, koska oli talvi, joulun jälkeinen aika. Tuli teräsorhi, jolla ratsasti karskin näköönen garbaasi.
Majatalossa lakeudella alkoivat kiireisimmät kerätä kamppeitaan, majatalon isäntä kiikutti kiireesti pulloja piiloon. Ei ehtinyt kukaan minnekkään, kun garbaasi jo ratsasti tulta hirnuvalla orhillaan majatalon leviästä ovesta suoraan saliin pidellen kädessään huomionarvoisen pituista soiroa, omaansa.
Otti hurja mies siinä sitten putelin kouraansa, tyhjensi litran lekun polttavaa pontikkaa yhdellä siemaisulla, imaisi kaalikääryleen paksuisen sikaarin, puolen metrin mittaisen, yhdellä henkosella, totta jumalaut, ja puhalsi paholaismaisen pilven majatalon saliin.
Kuusi, joka oli joulun jäljiltä vielä tuore, pudotti kaikki miljoonat neulasensa.
Majatalon isäntä va-va-vapisi, kysyi pelosta vä-vä-väpäjävällä ä-ä-äänella:
- E-e eikö vi-vi-vieraalle toinen po-po-pontikkapullollinen ma-ma-maistuisi?
Vastasi tulija:
- Ei ehri, nej tack, on kiiruhrettava. Kohtapuoliin, sekunnin sarasosassa nimittäin, tuloo Häjy-Mietaa!
Lähti mies salamana jatkamaan matkaansa. Hänen nimensä oli Thomas Wassberg.
Pierevä presidentti
Pätevätkö yllä mainitut luvut myös presidentteihin? Sanoisin,
että pätevät, ainakin siinä määrin kuin presidentit ovat ihmisiä.
Ovatko presidentit ihmisiä? Yleensä. Jotkut heistä ovat kylläkin melkoisia jäteasemia, jotka jättävät tonneittain tavaraa taaksensa, niin että maailmanhistoriassa jatkuvasti haisee. Pätee etenkin diktaattoreihin - ja kaikin tavoin Donald Trumpiin, jolla perälauta vakavasti falskaa. Vai lieneekö repeytynyt jo aivan ammolleen?
Trumpin kohdalla ei voine enää puhua vauhtiraidasta boxereissa. Siinä määrin pahanlaatuista vanaa jättää kaveri jälkeensä, missä tahansa kulkeekin.
Tavallisen presidentin tavanomainen kaasuntuotanto lienee kuitenkin tieteen toteamissa rajoissa.
Ottakaamme tarkasteltavaksemme yksi tavis, nykyinen pressamme,
työväen ja koko kansan presidentti, Sauli "Sale" Niinistö. Paljonko Sale pukkaa päästöjä päivässä ilmoille?
Ihmisen ohutsuoli sisältää jatkuvasti noin 30–200 cm³ kaasuja. Ihminen tuottaa tunnissa peräsuolen kautta purkautuvaa kaasua enintään noin 100 cm³ ja vuorokaudessa kaasuntuotanto on tilavuudeltaan keskimäärin 400–1200 cm³. Tutkimuksissa seitsemän kontrollihenkilön ryhmä tuottaa keskimäärin
13,6 pierua vuorokaudessa, keskihajonnan ollessa 5,6. Tosin uusimmat tutkimukset kertovat 15-20 pierusta päivässä. Uusimmat tutkimukset voivat hyvinkin osua oikeaan. Ihmiskuntahan kehittyy koko ajan.
Kuuluuko Suomen presidentti edellä mainittuun 13,6 pierun keskikastiin?
Epäilen, ettei meillä ole mitään syytä olla otaksumatta, etteikö Niinistö laukoisi enemmänkin, ehkä juuri tuon uusimman tutkimuksen julkituoman 15-20 ärjähdystä päivässä. Tämä on tietenkin vain tämän pakinan kirjoittajan valistunut arvaus, kuten sekin, että taannoisesta, puolihulvattomasta poikamiehestä lienee toisen avioliittonsa myötä kasvanut täysin hulvaton ukkomies. Totuus asiasta voitaisiin kuulla siis presidentin puolisolta, rouva Jenni Haukiolta.
Rouva Haukio on nimenomaan se, joka presidentin asuinkumppanina tietää, missä, milloin ja miten rajusti rytisee. On myrskynsilmässä, leikillisesti asian ilmaistaksemme, missä seikassa hän ei juurikaan kansakunnan muista rouvashenkilöistä eroa.
Kuka kävisi haastattelemassa rouva Jenni Haukiota? Ehdottaisin Kari Hotakaista. Hän sai jo Kimi-kirjalle mainiot myyntiluvut, joten Haukion faktoilla presidentin päästöistä Hotakainen niin sanoaksemme voisi kaasuttaa jopa Kimin ohi!
Ei Jenni Haukio ensimmäinen valtaeliittiin kuuluva olisi, joka pierusta puhuisi. Asiasta lausuntojen antaminen kohottaisi hänet jopa kuninkaallisiin korkeuksiin.
Muistakaamme vain Brittein saarta ennen vanhaan: 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen de Vere lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi.
De Veren tultua takaisin kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun - muttei kylläkään katkua, mikä seitsemän vuoden jälkeenkin sai brittiaateliston sulkemaan sieraimensa pyykkipojilla. Huvittava näky hovissa!
No, toivokaamme, ettei Jennikään täysin unohda, ei yhden ainutta. Kuinka hän voisi? Sen verran kovaa jytinä varmaan tuolle runotyttöselle on, kun Mäntyniemessä tuuba tuuttaa ja hongat humajavat!
Toivokaamme siis, ettei kirjailija Hotakainen jätä pakinoitsijan ideaa toteuttamatta. Saataisiin kerrankin asian- ja ajanmukainen poliittinen elämäkerta - "Pierevä presidentti".
Porilaisten marssi soisi ja kanuuna kuminoisi!
